keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Se on uusi!


Oli aika siirtyä eteenpäin. Jokkemaa on uudistunut. Tein mitä näillä taidoilla voi, innostuin kyllä oppimaan lisää ja ehkäpä yritän päästä jollekin kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmakurssille, bloggauskurssin jälkeen. Jos ehtii...

************************

Muutama uuteen blogipohjaan liittyvä idealähde tässä:


Oi tämä, ehkä kaunein ikinä tehty maalaus, olisi ollut maailman paras taustakuva, mutta kehtaako sitä toisen työtä niin härskisti hyödyntää. Eipä oikein, vaikka Wikipaintingsin mukaan, jos on kulunut yli 70 vuotta taiteilijan kuolemasta, copyright on rauennut. Uskoisiko, että koskee myös meikäläistä lainsäädäntöä? Voisi tietysti itse piirtää jotain samantapaista...


Inspiraatiolähde 2: Afrikkalaiset Tinga Tinga maalaukset. Tämän suurehkon maalauksen olen dyykannut oman taloyhtiön energiajäteroskiksesta. Oi kauhea, se oli menossa tuleen! Pidän  näiden maalausten värikkäästä naivistisesta tyylistä.

Siis...


Tulin kotiin päin bloggauskurssilta ja yhtäkkiä näin mielssäni tämän kuvan kristallin kirkkaana:


Piirustin sen äkkiä ArtRage-ohjelmalla, joka tuli piirtoalustan mukana ja siinähän se sitten on, uusi blogitausta, versio 1. Olen nyt säädellyt sen omaan näyttöön sopivaksi, toivottavasti ei näytä muilla ihan kummalta. Se on vihreä niin kuin Jokkemaassa pitää olla.


*********************
Heipä hei, vanha blogipohja (otin muistoksi muutaman kuvakaappauksen), tervetuloa uusi! Nyt on vähän helpompi tehdä hienosäätöä tarvittaessa.


Kiitos blogin uudistuskyselyyn vastanneille! Uudet toiminnot otetaan käyttöön ja virtuaalijokke saa jatkaa esiintymistä.

12 kommenttia:

Kokox kirjoitti...

Nyt oon kyllä hiukan kade =) hieno uusi blogipohja!

Henni kirjoitti...

Hieno uudistus! ja tosi hauska idea tuo palkintokaappi-sivulehti!

Kun kerran kysyit taustakuvasta, niin vastaan :) Meillä on tietsikassa iso näyttö ja siinä tuo taustakuva jatkuu molemmissa reunoissa vastakkaisen reunan kuvalla. Selkeä rajahan siihen tulee, kun saman värinen viherkumpu ei jatku aina samasta kohtaa. Eli pienellä muutoksella saat sen isolle (leveälle) näytöllekin sopivaksi.

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Oi, upeeta! :)

Tii kirjoitti...

Nätti pohja, ihan Jokkemainen :)

Arkirakkaus - dibsukka kirjoitti...

Mulla sama juttu kun Hennillä, läppärillä surffaan, mutta resoluutio on suuri:)

Jaana kirjoitti...

Olet todella taitava. Komia on, niin vihreäää

Hanna kirjoitti...

Oikein onnistunut blogiuudistus. Enkä muuten edes tiennyt, että bloggauskursseja järjestetään! =o)

Pääsky kirjoitti...

Voi ihanuus, hyvälle ja hauskalle näyttää. Mullakin näkyy niinkuin kaksi maisemaa olis päällekkäin (muurahaiset päällekkäin nääs:).
Jokkekisu on toooosi söde !

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo 70 vuotta taiteilijan kuolemasta pätee myös Suomessa.
Pidän blogistasi, omaperäisiä töitä ja kiinnostavia linkkejä.
helena

Jokke kirjoitti...

Kiitos tiedoista, minä yritän vielä säädellä. Siis kuvaan ainakin leveyttä lisää. Laitoin sen ensin kyllä niin isona kuin blogger itse ehdottaa, mutta näin itse omasta näytöstä vain vähän kulmasta...joten pienensin. Kokeilin myös sitä että myös tausta rullaa ja silloin näkyy myös monta kuvaa "päällekkäin". Vaikeeta tämä kun ei oikein ole koneet hallussa. Kursseja on onneksi moneen tarpeeseen!

Ja kiitos kehuista, kiva kuulla. Tämä on tälläinen Jokke 5 v, mutta ne on muualla ne hillytyn beessit pitsireunuksilla ;)

miiwi kirjoitti...

Upeat sivut sinulla, olen ihastuneena selaillut näitä, enkä malta lopettaa :) Täältä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista, wau!
Profiilistasi löysin paljon tuttua, sopisi itsellenikin, sinä olet vaan paljon taitavampi.

Kiitos kun vierailit sivuillani, muuten en olisi tänne löytänyt.

Jokke kirjoitti...

Kiitos miiwi! Kolua ihmeessä nurkissa :) ei sitä varmaan itsekään muista mitä kaikkea on tehnyt. Voin sitten itsekin katsoa "muistilapusta" eli blogista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...