sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Nappiottosaurus



Virkkaus valmistuu vähitellen. Onko se käsinukke?


Ei kun se on nappisaurusten heimoon kuuluva ottosaurus. Olin hankkinut kierrätyskeskuksesta tuollaisen kumisen dinopään, jossa ei ollut yhtään mitään muuta vikaa kuin että siitä puuttui vartalo. Pikkuseikka...


Oikeastaan aioin jotain aivan kummallista, monta jalkaa sun muuta. Ennakkokäsitys dinosta oli kuitenkin niin vahva, että siitä tuli ihan tavallinen dino. Koristeena on nappeja, koska silppusin tilkkumateriaaliksi juuri samalla pari paitaa.


Oikeastaan kyseessä on mallitilkku, jossa kokeilin "nystypintaa". Näin nimittäin sattumalta bussissa naisella kaulassa todella mielenkiintoisen virkatun huivin, jossa oli isoja "kuplia" (huivi oli kylläkin yksivärisen tylsän harmaa). Pohdiskelin ajan kuluksi miten ne voisivat olla tehty. Ajattelin jo kysyäkin huivin omistajalta, mutta jotenkin ehdin bussista ulos ennen kuin sain aikaiseksi. Tein ensin yhden möykyn mutta halusin nähdä miten se käyttäytyy isompana pintana ja saurus oli hyvä koe-eläin. Sattuuko joku tietämään tälläisen "kuvion" nimen? Se ei ole popcorn tai tavallinen nyppy, vaan isompi ontto pullistuma. En muista nähneeni vastaavaa missään kirjassa, tuollainen siitä tuli noin ulkomuistista. Sopii hyvin tehosteeksi vapaavirkkaukseen.




ja uusi pää on jo hankittu...

10 kommenttia:

norsis kirjoitti...

Kääk miten ihana! :D :) Sä se osaat :)

Saila kirjoitti...

No johan on! Sulla on omituisten otusten kerho :-D Mahtavan hieno, ja ihanan värinen otus!

sinisukka kirjoitti...

Oh sun lahjakkuuttas :D Odotan mielenkiinnolla seuraavaa otusta!

Virpi kirjoitti...

Huikea idea, huikea otus! :)

pikkukimalainen Satu kirjoitti...

Voehan herttinen :D

Joakim kirjoitti...

Oih, ihana! :)

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Tulihan siitä dinosauruksen näköinen mutta olisin kyllä halunnut jotain erikoisempaa. Kun ei ole mitään mallia ja alkaa vaan virkkaamaan, niin voi tietää itsekään miltä lopputulos näyttää. Olisi pitänyt yrittää sulkea pois mielestä kaikki dinokuvat.

Carita Oksa alias Cassu kirjoitti...

Upea Dino! Minusta vartalo on oikein onnistunut.

Tintti kirjoitti...

*ihana!

Jokke kirjoitti...

Täytyykin miettiä mihin noita möykkyjä voisi seuraavaksi virkata.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...