perjantai 9. maaliskuuta 2012

Post-it invaders ja muita pikseleitä


Onko kenellekään Post-it war tuttu? Saattaa olla, jos on töissä toimistossa. Kuviohan pitäisi näpertää muistilapuista ikkunaan naapureita härnäämään. No minä luulin nähneeni kaupungilla yhdessä ikkunassa jotain pacman-hahmoja ja muistin että minullakin on niitä pieniä lappuja. Askartelemaan!

Ei kuitenkaan ollut iso ikkunakuvio suunnitteilla. Pikselikoko oli noin kaksi pikseliä tuumalla, liian iso.


Pum! Pikselit pienemmiksi!




Nyt tuli sopivat kuvat seinälle.


Kokeilin samaa kuviota virkattuna. Hitsi tulisi hieno torkkupeitto, kun jaksaisi tehdä tuollaisia paloja monta monituista kymmentä. Vaan kun olen huono tekemään monta samaa...

Sitten alkoi muisti palailemaan ja muistin tietokonepelit, joita tehtiin itse joskus aivan 80-luvun alussa, Basicillä. Veli teki ohjelmoinnin ja minä grafiikan, kuviot olivat nimeltään sprite. Oi niitä aikoja! Se oli hauskaa ja häivähtävästi mietin silloin kannattaisiko lähteä opiskelemaan näitä tietokonejuttuja, mutta se oli vielä ihan uutta eikä minulla ollut oikein hajuakaan mitä sellaiset ammatit olisivat. Olisi ehkä kannattanut... Vanha muistivihko oli tietysti vielä tallella.


Avaruuspeliäkin suunniteltiin näemmä.
Olen juuri Inkscape-kurssilla ja teinkin harjoituksena pienen kuvakkeen tästä kuviosta. Itse asiassa se on tuossa suurennettuna 48x48 pikselin kokoon. Kurssi alkoi vasta, seuraavksi opetellaan niitä polkuja, se onkin aika vieras alue minulle. Eiköhän siinä pääse vektorigrafiikan makuun.



Ps. Inkscape on SVG-grafiikan luomiseen ja muokkaamiseen tarkoitettu avoimen lähdekoodin piirtotyökalu. (eli käsittääkseni vastaa lähinnä Illustratoria, mutta on siis ilmainen)

5 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Aina oppii uutta! Mutta en olekaan koskaan ollut toimistotyössä...aukko sivistyksessä :-)

VK kirjoitti...

Pacman-hahmoja voi tehdä myös askartelumosaiikeista ja liimata alustaan. Tulee hauskoja pannualustoja sinne toimiston kahvihuoneeseen.:)

Jokke kirjoitti...

Niinpä, yksinkertaiset pikselikuviot käyvät moneen käsityöhön, ainakin tilkkuihin, mosaiikkiin, virkkaukseen, ristipistoihin...

Inka kirjoitti...

Oon täysin rakastunut pikseligrafiikkaan sen kaikissa muodoissaan. Ja parasta miten monikäyttöistä se on, neliöistä muodostuvaa kuviota voi hyödyntää neulomisessa, virkkauksessa, ristipistoissa, hamahelmissä... :)

Ja hienot noi mustavalkoiset avaruustaustat!

Jokke kirjoitti...

Pikselit rulettaa nyt täysillä! Hamahelmissä tietysti ihan klassikko ainesta. Taustat on leikattu avaruuskirjasta, vaikka olisihan ne voinut laittaa lentelemään vaikka kesämökin laiturille ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...