lauantai 9. tammikuuta 2010

Ei ihan niin vapaasti virkattua: muffinssit


Yksi käsityö "on hold" oli jo pitkään ollut virkatut leivonnaiset. Asia oli muhinut pitkälti sopivien lankojen puutteessa. Limen vihreä ei ole ihan paras pullan väri. Bongasin kuitenkin lankakaupan alekorista täydelliset strösselit (Regia Pompom ja Brazilia glitter, pinkkinä). Juoksin pää kolmantena jalkana kotiin ja pyöräytin saman tien elämäni ensimmäiset muffinssit. Ne eivät ole ihan vapaata virkkausta, sillä minulla oli mallina virkatun muffinssin kuva, ei kuitenkaan mitään silmukkaohjetta. Ei nyt sentään noin yksinkertaiseen tarvitse...

Eipä mennyt montaa päivää, kun Strömsössä virkattiin muffinsseja! Olin ehtinyt juuri ensin! (Tämä on taas takauma)
Niihin löytyy suomenkielinen ohje: http://olotila.yle.fi/sisallot/perhe-ja-koti/virkatut-muffinit-silmanruokaa-herkkusuille

Nuo minun muffinssit on tehty kahdesta kappaleesta yhdistämällä. Kokeilin ensin kaventaa kuten Strömsön ohjeessa, mutta tulos oli kovin ruma. Minulta ei jostain syystä kavennus oikein tunnu onnistuvan. Täytyy kuitenkin sanoa, että jos virkkauksessa joutuu ompelemaan, on minusta epäonnistunut. Ihan kuin huovutuksessakin.

Jos muut virkatut ruuat kiinnostaa ja ohjeita kaipaat, voin suositella linkkiä http://www.crochetpatterncentral.com/ (food)

Sieltä löytyy mitä vaan appelsiinimarmeladista öylättiin. Tai siis loppuuhan niiltä aakkoset jo z:aan. Haaste! Virkkaa jotain ääkkösiä! Vaikka määrättömästi mämmiä tai överisti öylättiä. Tähän ei ulkomaalainen taivu.

3 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Makoisan näköisiä! Oon itsekin haudutellut päässäni tuota ideaa mutta se ei ole vielä ehtinyt toteutukseen asti :)

CherryKirsche kirjoitti...

Nämä on tosi söpöjä ja maukkaan näköisiä :)

Jokke kirjoitti...

Harmi kun ei ole ehtinyt tehdä lisää. Ne on kivoja ja nopeita tehdä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...