maanantai 4. tammikuuta 2010

Huovutus: Siperia opettaa

Ensin anteeksipyyntö, nyt tulee lumikuva ja sitten vielä huonoja salamavalokuvia, mutta katsokaa äkkiä ja kääntäkää sitten sivua. Minun huovutukset kun on tehty ajalla ennen digikameroita... eli olen huovuttanut jo pitkään, yli kymmenen vuotta. Nykyisin vähemmän, koska kahlaan jo kainaloitani myöten huopatuotteissa. Löytyy mitä vaan vaatetta ja sisustustuotetta. Yritän saada otettua kuvia niistä värikkäämmistäkin mutta ensin luonnollista linjaa eli Jokkemaan huovutuksen "esihistoriaa".

Joskus hyvin hyvin harvoin Jokkemaasta lähtee retkikunta päiväntasaajan pohjoispuolelle ja silloin pitää varustautua hyvin. Kuvassa voi juuri ja juuri erottaa huovutetun takin, jonka esikuva on jagushka. Olen ottanut sen kaavan vanhasta Siperianäyttelyn esitteestä (Annantalo 1995). Koristeet ovat obinugrilaisia ornamentteja, alkuaan poronnahasta leikattuja. Takissa on sarvinapit ja helmikoristeita. Koristeaiheita löytyy kirjoista U.T. Sirelius: Ostjakkien ja Vogulien tuohi- ja nahkakoristeita ja uudemmasta Maija-Liisa Seppälän Ornamentteja ommellen, päällikeompelua ja intarsiaa obinugrilaisten ornamenttien pohjalta. Kuvassa on ehkä vähän tavoiteltu vanhaa U.T. Sireliuksen valokuvaa jousella ampuvasta tytöstä (Iso Karhu, Arkistokuvia etäisten kielisukulaistemme asuinsijoilta, sivu 153).

Kuvassa on myös melkein ensimmäisiäni huopatöitä, kassi ja töppöset, joissa koristeaihe on Hvitträskin kalliomaalauksesta. On siellä myös säärystimet ja säärisiteet. Muinaistekniikkaa kuvassa on hirvenkoipinahalla pohjatut sukset, suksisauva ja jousi. Hirvennahkainen nuoliviini on selässä piilossa. Tähän aiheeseen voidaan vielä palata, kun löydän kuvat poroturkista...






Käytin samoja ornamentteja myös säilytyspussukoiden tai -säkkien koristeluun. Ylempi "kuivana" ommeltu intarsiakuvio on tietääkseni karhu. Alemmat kuviot ovat huovutettua intarsiaa. Säkeissä on käyetty myös poronnahkaa ja pellavakangasta, koristeena erilaisia helmiä. Näissäpä on hyvä säilytellä käsitötuotteita.


Takkikuva on otettu Sommelo ry:n järjestämässä Hiiden hirven hiihto -tapahtumassa, mutta älkää kuvitelko että minä hiihtäisin. Tökötän vain kömpelösti sukset jalassa :)


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi Jokke,

Ehdinpä vihdoin tänne ja hyvältä näyttää :)

Miettiipi ystäväsi P

Maahiska kirjoitti...

Hiano jagushka! Onkohan sitä tullut suomen sana "jakku"? Hiidenhirveä ei olla ikinä hiihdetty mutta aikeissa on joka vuosi - Helsinki on niin syrjäseutua ettei sinne hevin pääse :/

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tuo huovutetun jagushkan ohjeistus...alkoi kiinnostamaan, mutta liekö löydän tuota kaavasi taustalla olevaa vaatteen kuvausta mistään tästä maailmasta? "vanhasta Siperianäyttelyn esitteestä (Annantalo 1995)" taitaa olla niin esihistoriaa, että voivoi :-/ Ehkä jossain Siperian etnografisessa kirjallisuudessa? t. Virve

Jokke kirjoitti...

Hmm, minäkään en tunne kovin hyvin vaatteita koskevaa kirjallisuutta. Minulla on oikeastaan vain Suomen muinaismuistoyhdistyksen julkaisema kansatieteellinen arkisto 13 vuodelta 1957, jossa on Ilmari Mannisen kirjoittama osa II Die Kleidung. Ei varsinaisia kaavoja tietenkään, mutta aika selkeitä piirroksia. Kaikkea päähineistä jalkineisiin. Löytyy ainakin Museoviraston kirjastosta, mutta se on muuton takia suljettuna tällä hetkellä. Voisinhan ottaa sinulle valokopion tuosta esitteestä? Kuvan julkaiseminen blogissa olisi luultavasti kiellettyä...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...